maanantai 19. maaliskuuta 2018

Projektihaaveita #1: Piirrostalli puskapolleille

Osittain Ninstun Minä suurtallin omistajana? -postauksesta ja vanhan talliprojektin esittelystä innostuneena päätin itsekin hieman pohtia omia virtuaalihevosiin liittyviä projektihaaveitani.

Olen jo vuosia haaveillut sellaisesta kivasta piirroskuvallisesta hömppäilytallista maaseudulla, jossa hevoset saisivat kattavat kuvagalleriat ja tarinoita päiväkirjaan. Parhaassa tapauksessa tallilla olisi myös hoitajatoimintaa, ehkä myös yksityisiä ja joitain pieniä kisoja ja/tai muita mukavia aktiviteetteja.

Vuosikymmenen alussa, vuosina 2011-2013 minulla tällainen talli olikin, nimittäin Peikonjoen tila.  (Tai no, alunperin Peikkometsän tila, mutta pienen hötölässä tapahtuneen "tällainen IRL-talli on jo!!!1" -lynkkausoperaation jälkeen nimi muuttui nopeasti nykyiseen muotoonsa.) En tiedä muistaako kukaan enää sellaista tietokonepeliä kuin Petrin ja Maijan löytöretki maatilalle, mutta kyseisen pelin maisemiin sijoitin oman Peikkikseni. Mutta koska en tietenkään ikinä koskaan osaa pitää tallieni hevosmäärää pieneksi rajattuna, jouduin rakentamaan tiluksille muutaman lisätallin ja -pihaton. Aikanaan tallilla oli muutama enemmän tai vähemmän aktiivinen hoitaja, ja ainakin henkilökohtaisesti pidin tallin ja hevosten kuvien tunnelmasta.

Muistelen Peikonjokea edelleen usein ja suurella lämmöllä. Välillä edelleen myös kadun tallin lopettamista, ja osittainhan Trullinummen perustaminen kolmisen vuotta sitten oli yritykseni luoda jotakin Peikonjoen kaltaista. Vaikka Peikkis omana aikanaan olikin se mun rento hömppäilytalli, jollainen Trullis nykyään on, vei se hirmuisesti aikaa hoitajatoimintansa vuoksi. Koska Trullinummessa ei ole enää hoitajatoimintaa, ei haittaa, vaikka hevoset välillä jävätkin oman onnensa nojaan. Peikkiksen kanssa kuitenkin tunsin aina huonoa omaatuntoa siitä, etteivät hevoset ja tallin kävijät saaneet ansaitsemaansa huomiota. 

Peikonjoen aikaan minulla oli muistaakseni vielä lisäksi jokin pakottava tarve saada talleista ja hevosista kovin menestyneitä ja muutenkin sopia johonkin muottiin tässä harrastuksessa, mistä syystä tein muitakin huonoja ratkaisuja tallejani ja hevosiani ajatellen. Myös opinnot verottivat tuolloin paljon aikaa, minkä lisäksi olin tuolloin juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja tietyllä tapaa suuren henkisen kasvun äärellä (ja oikeastaan vasta tuon matkan alussa), mikä ei yhtään ainakaan helpottanut asioita. Ehkä Peikonjoki olikin se ns. The Talli, mutta valitettavasti vain perustettu väärään aikaan, minkä vuoksi sen elinkaari jäi kovin lyhyeksi.

Mutta tosiaan. Olen oikeastaan Peikkiksen lopetuksesta saakka makustellut ajatusta Peikonjoen henkiin herättämisestä tai lähes vastaavanlaisen, mutta pienemmässä mittakaavassa toimivan tallin perustamista. Samalla kuitenkin mietin, onko mitään järkeä aloittaa taas yhtä, todennäköisesti tuhoon tuomittua projektia?

Piirrostallit ovat aivan mahtavia. Olen aina pitänyt piirtämisestä ja käyttämättömiä hevoskuvia löytyy edelleen läjäpäin kansioista ja kaapin perukoilta, mutta ongelmaksi muodostuu usein liiallinen täydellisyyden- ja realismintavoitteluni (tosin nykyään olen onneksi hieman onnistunut löysäämään pipoa näiden suhteen) ja ailahtelevainen piirrustusmotivaatio. Suurinta osaa käyttämättämistä hevoskuvistani kuitenkaan tuskin kelpuuttaisin enää käyttöön ja kun miettii Hirttivaarankin hevosten kuvatilannetta aina välillä, niin onko mitään järkeä pidentää piirrosten to do-listaa entisestään ja luoda itselle lisää paineita tämän harrastuksen suhteen?

Muita ongelmia olisivat varmasti ajankäyttöön liittyvät ongelmat ja ihan suoraan sanoen oma laiskuuteni. Nykyisistä neljästä talliprojektistani ainoastaan Hirttivaara ja Sîr Angren lienevät ne, joita aktiivisimmin kaitsen. Ravurit ja laukkurit ovat saaneet olla taas muutaman kuukauden täysin oman onnensa nojassa, ja Trulliksenkin kanssa olen nyt viime aikoina intoutunut pakertamaan piiiiitkän tauon jälkeen. Trullinummeen olen tosin tällä hetkellä sen verran tyytyväinen, että ehkä intoa sen kanssa riittää nyt pidemmäksikin aikaa. Mutta kuvittele tähän soppaan lisäksi vielä hoitajatoimintaan painottava piirrostalli, miten paljon lisätyötä ja stressiä se toisikaan, kun välillä täytyy jo nykyistenkin projektien kanssa hieman potkia itseään persuksille.

Toinen asia mitä olen miettinyt on se, onko tässä taustalla oikeasti kaipuu oman hömppäilypiirrostallin ylläpitämisestä vai vain tarve päästä luomaan ja suunnittelemaan uusia talleja. Itse ainakin myönnän rakastavani tallien ja tallipihojen pohjapiirrosten suunnittelua. Niitäkin on meinaan tässä vuosien varrella rustailtu ruutuvihot täyteen, ja materiaalia löytyisi varmasti useiden kymmenien tallien tarpeiksi.

Toistaiseksi aion siis vielä pitää pääni ja jatkaa tällä nykyisellä tallimäärällä. Ehkä joskus, jonkun pitkän ja rauhallisen suunnittelun ja kulissien takana tapahtuneen rakennustyön päätteeksi läväytän esittelyyn jonkun oman uuden piirrostallini, mutta aika näyttää.

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kriteereitä vanhempiehdokkaille

Jokaisella harrastajalla on varmasti omat kriteerinsä sen suhteen, millä perusteella he valitsevat tamman orille tai orin tammalle. Muistaakseni näistä on muutamaan otteeseen keskusteltu ihan yleisesti myös Keskustassa. Tässä kuitenkin hieman pohdintaa siitä, millä perusteella itse teen tamma-/orivalintoja.

...

Kiva nimi, se on aina plussaa. Millainen sitten on kiva nimi? Siihen minulla ei ole kuitenkaan antaa mitään selkeää vastausta, sillä se vaihtelee esimerkiksi ajankohdan ja oman mielialani suhteen. Kriteerini nimien suhteen ovat myös hieman rotukohtaisia, esimerkiksi puoliverisillä, jotka eivät kuulu niihin ykkössuosikkeihini, jokin lyhyt ja tylsä ihmisen nimi ei hirveästi innosta. Myös esimerkiksi suomenhevosilla arvostan kekseliäitä nimiä.

Myös hevosen sukulaiste nimet saisivat olla kivoja. Tai jos suvusta löytyy jotain mielestäni spesiaaleja hevosia, kuten vanhoja omia kasvattejani tai tuontejani, joita ei enää omien hevosteni suvuista löydy, tai muiden harrastajien omistamia muuten vain mieleeni olevia yksilöitä, nousevat muuten ehkä hieman tylsemmänkin hevosen pisteet romasti. Sillä, toimivatko sukulaisten linkit, ei minulle ole yleensä niinkään väliä. Pääasia on, että edes se rikkinäinen linkki on viitsitty jättää sukutauluun esille.

Yleensä haluaisin myös, että hevosella on tasainen suku ainakin ensimmäisen kolmen polven verran, pidempisukuisillakin aina vähän rodusta riippuen myös hieman pidemmälle. Esimerkiksi tasasukuinen 5-polvinen suomenhevonen ei mielestäni olisi mitenkään mahdottomuus. Mutta tämä ei kuitenkaan ole täysin kiveen hakattu sääntö, sillä jotkut epätasaisen suvun omaavat hevoset ovat olleet erittäin hienoja ja persoonallisia yksilöitä. Esimerkkinä meidän Quiero's Danziga xx, en koe sen epätasaista sukua mitenkään ongelmallisena, etenkään kun se on epätasainen tuollaisella ns. siistillä tavalla. Lisäksi kaikkien rotujen kohdalla ei yksinkertaisesti voi olla liian nirso suvun pituuden ja tasaisuuden kanssa, sen olen oppinut.

Myös värillä on joissain tapauksissa väliä. Pidän värikkäistä ja erikoisen värisistä hevosista, ja onhan seaina mukavaa kerryttää erikoisvärisiä yksilöitä omaan hevoslaumaan. Etenkin askellajiratsujen parissa on viime aikoina tuntunut, että olen täysin erikoisvärien sokaisema, kun etsin sopivaa tammaa/oria jollekin hevosistani. Yritäin kuitenkin hillitä itseäni ja käyttää myös niitä tylsemmän värisiä hevosia, jos ne muuten sopisivat suunnitelmiini paremmin.

Käytän kaikkien hevosteni säkäkorkeuden määrittämiseen laskukaavaa (esitelty täällä), joten tapauskohtaisesti myös säkäkorkeudella voi olla väliä. Eli lähinnä silloin, jos tavoitteena on mahdollisimman suuri- tai pienikokoinen varsa. Näissä tapauksissa väliä ei ole pelkästään sen mahdollisen isä-/emäehdokkaan säkäkorkeudella, vaan myös sen vanhempien ja isovanhempien säkäkorkeuksilla! Ja täytyy myöntää, että muutaman kerran muuten kiva vanhempiehdokas on jäänyt käyttämättä, koska se ei säkäkorkeutensa vuoksi ole sopinut suunnitelmiini.


Laatuarvostelu ja näyttelypalkinnot ovat aina mukava lisä hevosella, samoin kilailutulokset. Nämä harvemmin ovat kuitenkaan se ratkaiseva tekijä, jos hevonen on muuten tosi persoonallinen ja muuten itseäni miellyttävä. Ainoastaan yleisemmillä roduilla ja etenkin puoliverisillä toivoisin jonkinlaista menestystä, mutta niidenkään kohdalla se ei aina ole kiveen hakattu vaatimus, jos esimerkiksi hevosen suvusta löytyy joitain vanhoja helmiä tai hevonen on muuten aivan täydellinen kokonaisuus.

Tämä ei sinänsä liity hevoseen itseensä mitenkään, mutta myös hevosen sivun yleisilme vaikuttaa valintaan. Jos sivu on tylsä, sekainen tai ei muuten vain miellytä, se ikävä kyllä vaikuttaa valintaan joskus negatiivisesti. Lisäksi kuva, ja etenkin kiva sellainen, on tietenkin myös aina plussaa.

...

Se, mitkä edellä olevista asioista saavat eniten painoarvoa sitä sopivaa tammaa tai oria valitessa, vaihtelevat tietenkin tilanteen mukaan. Esimerkiksi harvinaisempien rotujen kohdalla ei voi jäädä liikaa tuijottelemaan pikkuseikkoja, kun taas vaikkapa suomenhevosten ja puoliveristen kohdalla valinnanvaraa on niin paljon, että niiden kanssa voi hyvillä mielillä ruveta hieman nirsoilemaankin. Kommenttikenttään saa vapaasti heittää omia ajatuksiaan ja listoja kriteereistään!