perjantai 12. tammikuuta 2018

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Eli niitä pieniä asioita, jotka pikseliponeilussa aiheuttavat hiusten ennenaikaisen harmaantumisen. Tähän postaukseen olen listannut nyt muutaman eniten itseäni ärsyttävän asian, jotka tulivat ensimmäisenä mieleeni ruvetessani pohtimaan asiaa. Listaa voisi siis jatkaa lukuisilla pienemmilläkin kiukutuksen aiheilla, mutta esimerkiksi tasaamaton teksti harvemmin vaikeuttaa harrastamista samalla tavalla, kuin jokin alla luetelluista asioista.


Hevosen väriä ei merkitä sivuille
Eikä sitä löydy VRL:n profiilista. Toki jos väri on helposti tunnistettavissa kuvasta, niin asiaa voidaan katsoa läpi sormien. Joskus kuvia on kuitenkin vaikea tulkita tai niissä on enemmän tulkinnanvaraa tai hevosen väri on epähuomiossa tulkittu väärin. Etenkin erikoisemmat värit voivat tuottaa hankaluuksia, niin myös allekirjoittaneelle. Tietenkin kuvan kanssa on voitu myös tarkoituksenmukaisesti ns. fuskata, eli hevosesta on haluttu x värinen ja sille on laitettu kuva y värisestä hevosesta, joka kuitenkin voisi mennä myös siitä x värisestä. Lisäksi lienee myös sanomattakin selvää, että se kuva voi kadota tai lakata toimimasta - varoittavana esimerkkinä tästä vaikkapa Photobucketin viimevuotinen stuntti..

Yritäpä siinä sitten pohtia, minkä värinen varsasta voisi tulla ja mitä merkitä sukutauluun! Se, ettei hevosen sivuille ole merkitty sen väriä, on mulle nykyään muuten melko käypä syy hylätä tarjottu isä- tai emäehdokas. En nyt kaikille sano suoralta kädeltä ei tämän vuoksi, mutta jos hevosella ei ole kuvaa tai väri on vaikeasti tulkittavissa, niin kyllähän ne pisteet laskevat aika radikaalisti.

Hevosen väri: kimo
Tässä on pitkälti sama ongelma, kuin edellisessäkin kohdassa. Tieto siitä, että hevonen on kimo, ei juurikaan auta sen tulevan varsan värin määrittämisessä. Tietenkin asia on joskus ratkaistavissa tarkastelemalla kimon hevosen vanhempien värejä. Mutta jos vanhempien väriä ei ole määritelty, väriksi on merkitty pelkkä kimo tai väriä ei ole periytetty realistisesti, ei tästäkään ole pahemmin apua. Tämäkin on usein mulle syy hylätä isä- tai emäehdokas.

Pienet ja tyhmästi rajatut kisat
"Yhdeltä omistajalta enintään kolme hevosta per luokka, enintään 30 hevosta per luokka." Tämä rajoitus saa mut aina näkemään punaista! Perinteisissä koulu-, este-, kenttä- ja valjakkokisoissa katson asiaa läpi sormien, sillä kilpailen lähinnä porrastetuissa, joissa tätä ongelmaa harvemmin tulee.

Askellaji- ja lännenratsastuksen sekä työajon kaltaisissa pienempää suosiota nauttivissa lajeissa tätä en ymmärrä. Pienten osallistujarajoitusten lisäksi näissä lajeissa mua hämmentää myös järjestettyjen kilpailuluokkien suppeus. Otetaan nyt esimerkiksi ARJ: en jaksa uskoa, että askellajiluokat täyttyvät ennen kilpailupäivää (pl. ehkä issikoiden luokat) joten miksei samalla vaivalla järjestäisi kisoja, joissa on kattava luokkavalikoima ja suuret osallistumisrajoitukset, ja jotka näin ollen palvelisivat ARJ:n kilpailijakuntaa laajemminkin?

Toki voidaan pohtia olenko laiskana kilpailunjärjestäjänä oikeutettu kitisemään tästä aiheesta, mutta kunhan vain pohdin ääneen. Ja teinhän myös uuden vuoden lupauksen kisojen järjestämisestä tälle vuodelle!

Sukutaulusta poistetut toimimattomat linkit
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Ensinnäkin, tämä aiheuttaa epäselvyyksiä. Toimimaton linkki on kuitenkin tae sille, että hevonen on joskus ollut virtuaalimaailmassa, eikä kyseessä ole evm-hevonen. Kadonnut, linkittämätön hevonen on myös helposti tulkittavissa evm-hevoseksi, jos sukutaulun muita evm-hevosia ei ole merkitty. Tässä jokin aika sitten törmäsin myös hevoseen, jonka sukutauluun pari kadonnutta isovanhempaa oli merkitty evm-hevosiksi, vaikka kadonneiden hevosten linkit olivat esille niiden jälkeläisen sivulla.

Mulla on tämän takia joskus käynyt niinkin, että jollekin hevoselle on löytynyt kymmenkunta yllätyssukupolvea kadonneen sukulaisen kautta.

Toimimaton linkki myös auttaa (tai ainakin nopeuttaa) toimivan linkin löytymistä ja sukutaulun selvittämistä. Lisäksi joskus ne toimimattomat osoitteetkin alkavat taas toimia, esimerkiksi vaikkapa websin jäädytetty/poistettu sivu voi ruveta toimimaan tallin omistajan kirjauduttua tunnuksilleen.



Kommentteihin saa vapaasti purkaa omia näkemyksiään ja ärsytyksen aiheitaan tähän harrastukseen liittyen.

1 kommentti:

  1. Hah! Olen kyllä hyvin pitkälle samaa mieltä näistä asioista. Varsinkin nuo värit, niistähän juuri purnasin itse enkä edes puuttunut tuohon kimoon ja sen puuttuvaan pohjaväriin. Kyllä se täälläkin polttaa käämiä, kun itse on niin niuho värien kanssa (tosin sekin riippuu rodusta, kladrubeilla taitaa Ionicissakin lukea pelkkä "kimo" useimmissa tapauksissa).

    Kisa-asiaan en osaa sanoa mitään, kun en suuremmin kisaile. Mutta silloin kun kilpailen, olisi tietysti kiva saada mukaan vähintään tuhat hevosta... Ja sitten jonkun, joka ne sijoitukset kaivaisi kaikkien sivuille! Bailadorilla oli viime vuonna isoja saddleseat-kilpailuja, joihin taisi yksi osallistuja saada tuoda 10 hevosta yhteen luokkaan. Ja kun niitä luokkia oli vissiin 15 per päivä, niin tällainen tuhannen hevosen omistaja kyllä arvosti. Niistä onkin peruina joillain saddleseat-hevosilla jopa muutamia kymmeniä sijoituksia, mikä on muuten meillä aivan ennennäkemätöntä.

    Tuohon linkkiasiaan en haluaisi edes puuttua, itsekin olen moiseen törmännyt ja lähes joka kerta se harmittaa ainakin hitusen. Itse merkitsen jonkin sukutaulun hevosen kadonneeksi vain siinä tilanteessa kun en tosiaankaan löydä yhtään mitään sivua mistään, mutta vanhoihin sukutauluihin en lähde muokkailemaan linkkejä yleensä ikinä.

    VastaaPoista