torstai 29. lokakuuta 2015

Tilannekatsaus

Tällainen lyhyt tilannekatsaus tallieni ja yhden yksärin tämänhetkisiin tilanteisiin.


Rautkymin hevoskantaan olen yrittänyt saada hieman uutta vaihtelua. Lähinnähän tämä tarkoittaa uusia varsoja, joiden toinen/molemmat vanhemmat ovat muiden harrastajien omistuksessa, minkä lisäksi pari vanhempaa kasvattia on lähtenyt maailmalle. Marraskuun aikana viimeistään olisi tarkoitus käydä myös kaikki hevoset läpi ja päästää vanhempia hevosia vihreämmille pikselilaitumille. Tiedän, että siellä on ainakin muutama vanha suosikkihevoseni, joista pitäisi nyt päästää vihdoin irti ja antaa tilaa uusille suosikeille. On se vaan kumma, kuinka näihinkin polleihin kiintyy niin kovin, vaikkeivät ole edes oikeita :D

Ja mitäs muuta.. Rautkymin 6v synttäreitä juhlistetaan nyt kuun vaihteessa, tänään on kisojen VIP. Ja silmäilin tässä pikaisesti myös tallin tämänvuotista kasvattilistaa. Syntyneitä kasvatteja oli tähän mennessä jo 77, eli tänä vuonna tehdään uusi kasvattiennätys! Vanha ennätys on vuodelta 2010, jolloin talliin syntyi 72 kasvattia.


Hirttivaara on saanut uuden ulkoasun, jonka vaihto sivuille on vielä hieman kesken. Tein kolme-neljä eri ulkoasua, joista tämä valikoitui mieluisimmaksi. Tein myös uuden ulkoasun hevosille, jota en tosin ole vielä käyttöön asti saanut, mutta se vaihtuu kyllä meidän puttejen sivuille tässä pikkuhiljaa. 

Muuten ollaan Hirttiksen kanssa touhuttu melko rentoon tahtiin. Hevoset ovat kyllä kilpailleet taustalla, mutta esim. uusia kasvatteja ei ole tullut, koska meillä on talli pari karsinaa vaille täynnä. Yksi Viehättävän kasvatti meille on kyllä tulossa, kunhan varsa syntyy joulukuussa, mutta muuten hevoskanta on pysynyt melko lailla samana kevään/kesän jälkeen. Mulla tekisi kovasti mieli ottaa tuo meidän karsinarajoitus pois, mutta jos näin teen, niin homma räjähtänee taas käsiin niin, ettei homma enää kiinnosta.


Trullista en ole täällä tainnut edes esitelläkään! Tämä on mun tällainen rento harrastetalliprojekti, jossa on lähinnä "vanhanaikaista" hoitajatoimintaa (eli vain se yksi hoitokirja, johon kaikki kirjoittaa) ja pari muiden harrastajien yksäriä. Tämä on lähinnä itseäni varten perustettu talli, että pääsen vähän harjoittamaan tarinankirjoitustaitojani.

Trulliksessa päättyi pieni ulkoasuremppa nyt pauttiarallaa viikko takaperin, ja yhden uuden hevosenkin sinne hankin. Tallissa itse asiassa asustelee Hirttivaaran yksi entinen suokkitamma ja Rautkymin aasikasvatti, minkä lisäksi olen talliin ostanut suokkiruunan ja -orin, joita tulen sitten Hirttivaaran tammoilla käyttämään. On tosi virkistävää, kun omistaa pitkästä aikaa valokuvallisia suokkeja!


Leija on vanha kasvattini, jonka myin kesällä 2013, mutta joka palautui mulle aiemmin tänä vuonna. En oikein tiedä mitä tämän kanssa tekisin, kun en ole saanut tällä oikein kilpailtua tai mitään, vaikka kovasti niin oli tarkoitus ja kesällä parit kisat kierrettiinkin. 

Ensi vuonna ajattelin hankkia tammalle varsan, arabi-lämppäriristeytyksen, joka muuttane sitten varmaan Trullikseen. Tai jos oikein innostun, niin ehkä hankin tälle ihan ravivarsan, vaikka Leija itse onkin ollut koko elämänsä ratsu.


---

Tällaista tällä kertaa, yritän jostain ihan asiastakin taas pian kirjoitella :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti